Media Kansalaismedia Yhteisömedia Sosiaalinen media Mediakasvatus
Miten aktivoida sosiaalisen median heimo?
Siinäpä tuo minun pääkysymykseni. Yritän jäsentää ajatuksiani ja siksi kirjoitan ne auki. Samalla saatte tietää enemmän, mistä lähtökohdista täältä ponnistetaan.
Mun eväät
Koulutukseltani olen FM (suomen kieli ja viestintä) ja töikseni olen tehnyt reilu 10 vuotta erilaisia alaan liittyviä töitä: olen ollut sekä kustannus- että mainostoimittajana, viimeiset vuodet amk:ssa suomen ja viestinnän opena. Olen opiskellut myös tiedotusoppia sekä mediakäsikirjoittamista, osin hupi- ja harrastusmielessä. Lisäksi minulla oli 8 vuotta oma toiminimi.
Mitä on sosiaalinen media?
Minulle on vielä hiukan epäselvää, kuinka sosiaalinen media rajataan: Mikä katsotaan sosiaaliseksi mediaksi, mikä joksikin muuksi?
Käsitän, että FB ja erilaiset Ningit, Second lifet ja LinkedInit ovat osa sosiaalista mediaa, samoin blogit ja erilaiset nettiyhteisöt. Mutta mites esim. suljetut ryhmät ja erilaiset sähköiset oppimisalustat?
(TO DO: selvitä erilaisia sosiaalisen median muotoja)
Miten käytän sosiaalista mediaa?
Useimmin käytän Facebookia, vierailen siellä noin kolmesti päivässä. Tällä hetkellä olen jumissa kotona, joten se tyydyttää myös sosiaalisia tarpeitani. Minulla on noin 100 ystävää ja kommentoin suht aktiivisesti muiden statuksia. Oman statukseni päivitän noin kerran viikossa. Osa ystävistäni on kavereita vuosien takaa (mm. norjalaistyttö, jonka tapasin Jenkeissä 1994), osa ihan soittelu- ja tapailuystäviä. Muutama tyyppi on livahtanut vähän varkain (jotain kaverin kavereita), mutta en nyt ole saanut poistettuakaan.
Olen käyttänyt FB:tä liibalaaba-päivityksien (hyvin menee, mutta menköön) lisäksi mm. kutsuakseni ihmisiä johonkin tapahtumaan (esim. maalaustalkoisiin) sekä kamojen (esim. huonekalujen) ja tietojen kierrätykseen.
Kuulun FB:ssä vain kahteen ryhmään. Toinen on suljettu ystäväryhmä, toinen on ns. ajatustenvaihtoryhmä (opetuksen uusista ideoista). Molemmat ryhmät ovat melko hiljaisia.
Lisäksi kuulun nyt näihin some-ryhmiin. Aiemmin kuuluin City-lehden yhteisöön, mutta en ole käynyt siellä pariin vuoteen, ehkä aika on ajanut ohitseni.
Kaikkein aktiivisin olen Vauva-lehden palstalla. Notkun siellä ihan liikaa. Kyseessä on Aihe vapaa -palsta, joka lienee vieläkin Suomen suosituimpia. Palstan hyvä puoli on se, että yleensä kuulen kaikki mehukkaimmat juorut ja uutiset ennätysnopeasti, samoin saan tietoa kaikesta maan ja taivaan välistä, lastenhoidostakin toki, mutta kaikesta muustakin. Huonona puolena on se, että kirjoittajat ovat suurelta osin nimettömiä, joten kirjoitusten joukossa on ylipaljon shittiä ja scheissea.
Aktiivinen olen myös suljetussa ryhmässä samaisella vauva-saitilla. Ryhmä koostuu huhtikuussa 2009 lapsensa saaneista. Aktiivisia ryhmäläisiä on noin 10, iältään 20-40-vuotiasta äitiä. olemme kirjoitelleet yhdessä netissä jo odotusajasta alkaen eli yli kaksi vuotta. Vieläkin uusia viestejä on n. 5/pv.
KYSYMYKSET
1. Miten aktivoida sosiaalisen median heimo?
2. Miten sosiaalista mediaa voi hyödyntää opetuksessa?
Ykköskysymys liittyy oikeastaan kaikkeen verkossa toimimiseen. Haluaisin, että tekin laitatte nystyrät liikkeelle ja kommentoisitte ja kehittäisitte näitä ajatuksiani.
Oman kokemuksen perusteella minä ajattelen näin. Esimerkkinä tuo vauva-lehden aktiivinen ryhmä. Kyseessä on ryhmän jäsenten tapa/tottumus – samalla kun katson meilit, katson, onko ryhmässä uusia viestejä. Tässä helpottaa ryhmäläisten sama elämäntilanne. Toinen asia on konkreettinen tieto ja hyöty – saan monenlaista tietoa ja vertaistukea samanikäisten lasten touhujen kestämisestä mahdollisimman täyspäisenä, tietoa hyvistä tarjouksista, keinoista ja menetelmistä. Lisäksi ylläpidän sosiaalisia suhteita, voin rehellisesti suljetussa ryhmässä jakaa niin äitiyden ilot kuin surutkin ilman että kukaan syyllistää. Eli lyhyesti tiivistäen: liimaava tekijä on samanikäiset lapset, hyöty tietoa ja vertaistukea sekä sosiaalisia kontakteja. Olemme myös tavanneet kymmenkunta kertaa IRL.
Kakkoskysymykseen haen niin ikään vastausta tältä kurssilta. Olemme opiskelijoiden kanssa käyttäneet monenlaisia sähköisiä oppimisalustoja, jotka toimivat välillä hyvin, välillä huonosti. Haluaisin miettiä jotain ”suurempaa”, kurssikokonaisuuksia ja lukuvuosia ylittävää sivustoa.
Sitten vielä lyhyesti heikoista signaaleista. En tosiaan vielä ehtinyt tutustua materiaaliin, mutta teen sen. En ihan äkkiseltään huomannut noista signaaleista mitään. Aattelisin, että koulumaailmassa tulee lisääntymään oppiminen yli valtiorajojen ts. eri kouluasteilla opiskellaan samoja juttuja muidenmaalaisten kanssa. Samoin luulen, että kotiopetus tulee lisääntymään. Saattaa jopa olla, että kotiopettajien ammattikunta lisääntyy.
Ihan arjessa. Ruokaostosten tekeminen netissä tulee olemaan arkipäivää. Samoin luulen, että erilaiset kansalaisten väliset palvelupankit lisääntyvät (”Mä ulkoilutan sun koiraa, sä ompelet mun verhot).
Tässä kaikki tällä kertaa. Nyt tutustun matskuun vielä, pohdiskelen, seuraan keskustelua ja odotan seuraavaa pajaa .
Kommentti
Kommentoinut Kuura Timonen 17. marraskuu 2010 11:59
Kommentoinut Jere Rinne 4. marraskuu 2010 11:50
Ladataan syötettä
© 2013 Created by Jere Rinne.
Toiminnon tarjoaa
Sinun tulee olla mediapaja:n jäsen ennen kuin voit kommentoida!
Liity verkostoon mediapaja